Julkaistu 13.10.2014 21:02
VIIKOT TUNTUU VAIN KIITÄVÄN OHI.
Nyt ollaan jo lokakuun puolivälissä; vaihtoa on enää reilu kolme kuukautta jäljellä! Ja vielä riittäisi loputtomiin nähtävää... Menneenä viikkona sain taas pari uuden uutta kokemusta: sunnuntairetket Yorkiin ja Whitbyyn sekä tiistain skotlantilaisen kansantanssin ilta :D Keli on ollut jo vähän sateisempaa ja viileämpää, mutta onneksi Lauri sai värkättyä lämmityksen toimimaan. Tässä siis pientä viikkokatsausta:
Sunnuntaina oli siis reissu Yorkiin (alkuperäiseltä latinalaiselta nimeltään Eboracum - myöhemmin viikingit nimesivät sen Jorvikiksi), joka on antiikin roomalaisten vuonna 71 rakentama kaupunki, sekä kuulemma yksi maailman kummittelevimmista paikoista. Oppaamme pitikin huolta siitä, että saimme kuulla ainakin yhden kummitustarinan ja jänniä faktoja kaupungin historiasta. Kaupunki oli pieni ja tunnelmallinen, mutta täynnä turisteja. Upein nähtävyys oli valtava York Minster, eli Yorkin tuomiokirkko, joka oli niin iso, etten mistään kulmasta saanut mahtumaan sitä kokonaan kuviin. Muuten kaupunki koostui matalista, perinteisen näköisistä taloista ja kapeista mutkittelevista kujista. Yksi niistä, The Shambles, toimi kuulemma inspiraationa Potter-elokuvien Viistokujalle. Lisäksi vanhat kaupunginmuurit ja pienet kujilta toisille johtavat aukot, snicklewayt, lisäsivät kaupungin viehätystä. Sää salli koko päivän, ja löysin eräästä vanhanaikaisesta karkkikaupasta salmiakkia, eli aika onnistunut retki!
Maanantai meni luennolla ja kuntosalilla käydessä. Hankimme siis Laurin kanssa kuntosalikortit alle kilometrin päässä olevalle salille, jonka kuukausimaksu on vain kaksikymppiä per naama. Tiistaina oli sitten luvassa tanssia! Skotlantilaisen kansantanssin ilta oli vaihtareille ohjelmaa järjestävän Global Cafén ohjaama, ja se veti väkeä yllättävän paljon. Hauskaa oli! Lisäksi parin tunnin pomppiminen ja pyöriminen kulutti varmasti mukavasti kaloreita :D
Keskiviikko on itselläni yleensä vapaa, mutta tällä kertaa kävin kampuksella tekemässä erästä ryhmätyötä. Torstai sen sijaan on päivistäni pisin, yhdestätoista noin kuuteen. Tämän jälkeen kävin kotona syömässä, ja pian suuntasimme Laurin ja vaihtarikavereideni kanssa pariin pubiin muutamille. Kumpainenkin pubi oli kaukana tavallisesta: ensimmäinen oli kuivalla maalla seisova laiva, toinen Star Trek, Alien, Star Wars jne. -postereilla ja -hahmoilla koristeltu nörtin unelma.
Perjantai ja lauantai meni taas opiskellessa ja kuntoillessa, mutta sunnuntainana oli retki upeaan Whitbyyn. Se ansaitsee kuitenkin oman postauksensa, eli siitä lisää ihan pian! :)
Alla vielä kuvia Yorkista (plus pari pubikuvaa). Mahtavaa viikon alkua kaikille! :)
//The time is passing so fast; I only have about three months left here in Leeds! And I still have so much to see... Anyway, the last week has again given me some great new experiences: First I travelled to the lovely city of York, and a couple days after that had a blast learning Scottish dancing with the other internationals :D Yesterday I also had a day trip to Whitby, but that was too awesome to be squeezed into this post; more about that in the next post! Hope your week has had a great start! :)
Käytiin syömässä ihmeellisessä meksikolais-ranskalais-vegeravintolassa :D |
The Shambles |
Ympäri kaupunkia löytyy kissapatsaita, joilla on alun perin säikytelty hiiriä ja rottia |
Hyvin lyhyt ja hyvin pitkäniminen katu Yorkissa;
kadut ovat nimetty gateiksi viikinkien vaikutuksesta (gata=katu)
- tämän takia kaupungin portit puolestaan jouduttiin nimeämään bareiksi
|
Snickleway
Myös Guy Fawkes syntyi Yorkissa (lisää kaupiteltavaa turisteille ;D) |
Yksi kaupunginporteista, bareista |
Löysin karkkikaupasta kimaltavaa suklaata ja salmiakkia! :) |
Drydock-pubi
Fab; joka nörtin unelmapubi :D |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti