Julkaistu 21.10.2014 00:41
MAAILMAN SÖPÖIN KAUPUNKI ON NYT SITTEN LÖYDETTY,
ja se on Whitby. Sitä rauhallisempaa, harmonisempaa ja suloisempaa kaupunkia saa etsiä!
Viime sunnuntaina meillä oli tosiaan Laurin kanssa päiväretki Whitbyn merenrantakaupunkiin. Matkustettiin sinne yhdessä opiskelukaverini Mariannen ja tämän poikaystävän kanssa. Ja täytyy sanoa, että päivä oli ihan täydellinen! Seitsemän herätys kyllä kirpaisi aluksi - me kun ollaan fiksuina hankittu tämmöinen unirytmi, että noustaan aikaisintaan puoli yhdeltätoista - ja aamuinen tiheä usva vaikutti vähän uhkaavalta, mutta olihan se sen arvoista! Aurinko alkoi onneksi ennen puolta päivää porottaa kirkkaana, juuri sopivasti ensimmäisellä pysähdyksellämme. Pysähdyimme Hole of Horcumilla, joka on valtava kuoppa keskellä nummia. Reittimme vei siis läpi pohjois-Yorkshiren nummien, ja niissä kyllä silmä lepäsi. Nummet olivat alkaneet tässä vaiheessa jo punertaa kanervien ja kuolleiden saniaisten vuoksi, ja pysähtyessämme kuopan pohjalta kaikui laiduntavien lampaiden määkäyksiä. Kun olimme saaneet ihailtua kuoppaa tarpeeksi, matka jatkui kohti Whitbyä. Nummet levisivät pehmeinä kumpuina niin kauas kuin silmä kantoi, ja siellä täällä laidunsi lampaita. Maisema näytti oikeastaan aika paljon Lapilta.
Mutta Whitby oli vielä nummiakin ihanampi! Päätimmekin Laurin kanssa muuttaa eläkepäiviksimme sinne, pienmaatilalle meren rannalle ;D Kaupunki oli erityisesti tuollaisena aurinkoisena sunnuntaina ihanan verkkainen ja nätti katsella. Vaikea kuvitella, että se toimi inspiraationa Bram Stokerille tämän kirjoittaessa Draculaa. Mäen päällä kaupungin vieressä toki sijaitsi vanha abbeyn raunio, ja sen vieressä satoja vuosia vanha, suurelta osin sateen syövyttämä hautausmaa, mutta kirkkaassa syysauringossa nekin näyttivät hurmaavilta.
Whitbyn retki kuluikin lähinnä kävellessä ja ihastellessa. Kävimme myös syömässä paikallisessa kalaravintolassa ja nappasimme jäätelöt merenrannan kahvilasta. Ranta oli upean näköinen, mutta veikkaan, ettei noin pohjoisessa nautita kovin monista auringonottopäivistä per vuosi. Joka tapauksessa se näytti olevan perheiden suosiossa. Lapsille oli muutama tivolilaite, pelejä ja aasilla ratsastamista, koirat nauttivat pitkin rantaa juoksentelusta ja vanhempi väki vain istuskeli ja nautti maisemista. Lauri pääsi apinoimaan kiipeämällä jyrkkää kallionseinämää pitkin, kun taas itse keskityin lähinnä sileiden pikkukivien keräilyyn matkamuistoiksi.
Iltapäivällä olikin sitten aika palata bussille ja lähteä Leediä kohti. Ostimme Laurin kanssa paria erilaista paikallista karkkia matkaevääksi: rockia (kovaa sokeripötköä) ja cinder toffeeta (marengin ja toffeen välimuoto). Kotimatkalla oli vielä yksi pysähdys, Goathlandin kylässä. Goathland on toiminut 'Sydämen asialla' -tv-sarjan kuvauspaikkana ja sen rautatieasemalle kuvattiin myös Harry Pottereiden Tylyahon rautatiekohtaukset. Satuimme paikalle juuri sopivana viikonloppuna, sillä silloin vietettiin ensimmäisen ja toisen maailman sodan muistoviikonloppua, ja ihmiset olivat tämän kunniaksi pukeutuneet 20- ja 40-lukujen tyyliin. Lisäksi näimme kun höyryjuna pysähtyi asemalla.
Kotona olimme vasta kahdeksan aikaan illalla, eli retkeen meni koko päivä, mutta tuollaisia päiviä ottaisin mielelläni lisääkin!
//About a week ago I had a nice Sunday trip to Whitby with Lauri, my friend Marianne, and her boyfriend. The day was perfect! Whitby was perfect! We walked on the beach, picked some nice rocks, ate fish 'n' chips and ice cream, and just enjoyed the spectacular views. On the way there we also visited Hole of Horcum (those moors!!), and the way back the village of Goathland. A perfect Sunday indeed! :)
|
Aamu oli viileä ja sumuinen |
|
Parit lampaat :D |
|
Matkan varrella nähtiin myös kylmän sodan aikainen hälytystorni, jonka oli tarkoitus huomata Neuvostoliitosta
ammutut ohjukset ja varoittaa amerikkalaisia niistä, jotta heillä olisi puoli tuntia aikaa reagoida.
|
|
Hole of Horcum |
|
Whitby |
|
Whitby Abbey |
|
Perhosia lokakuussa, oikeesti! |
|
Lauri tilasi fish 'n chips mealin, johon kuului ruokajuomana pannu teetä :D |
|
Laskuvesi oli vähän voimakkaampi kuin Suomessa. |
|
Täytyihän niitä turisteja jotenkin draculattaa |
|
Englantilaisten sipsipussien suunnittelu jaksaa ihmetyttää: ostat tavallisen sipsipussin, ja sen sisällä onkin kymmenen tuollaista pientä |
|
Yorkshiren lippu |
|
Goathland |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti